Karmikon Oy

– Luotettava ja mutkaton yhteistyökumppani

Karmikon Oy on kuopiolainen rakennusalan mittaus-, tutkimus-, paikkatieto- ja suunnittelupalveluita tuottava insinööritoimisto. Päätoimialoinamme ovat mittaustekniikka, geotekniikka, ympäristötekniikka, suunnittelu sekä rakennuttamiseen liittyvät palvelut.

Karmikon Oy on perustettu vuonna 2013, jonka jälkeen olemme saaneet olla menestyksekkäästi mukana jo reilusti yli 2000:ssa rakentamiseen, asumiseen, ympäristöön ja kiinteistöihin liittyvissä sunnittelu- ja rakennushankkeessa ja näin ollen muodostuneet merkittäväksi yhteistyökumppaniksi toiminta-alueemme rakennusliikkeiden, urakoitsijoiden, suunnittelutoimistojen ja rakennuttajien keskuudessa.

Päämarkkina-alueenamme ovat Pohjois-Savo ja Ylä-Savo sekä niiden ympäryskunnat, mutta palvelemme kattavasti koko Itä-Suomen alueilla.

Arvot ja tavoitteet

Kaiken toimintamme lähtökohtina ovat ensiluokkainen palvelun laatu ja toimitusvarmuus, jotka yhdessä mutkattoman yhteistyön sekä tunnetusti kilpailukykyisen hinnoittelun kanssa takaavat tyytyväisen asiakaskokemuksen.

Päämääränämme ovatkin paitsi jatkuva kehittyminen, myös markkina-alueemme tyytyväisimmät asiakkaat, joille tarjoamamme palvelut antavat merkittävää lisäarvoa heidän projektiensa läpiviemisessä.

Henkilökunta

Henkilökuntamme koostuu koulutetuista rakennus-, ympäristötekniikan- ja maanmittausalojen ammattilaisista, joilla on vuosien kokemus alalta. Työllistämme vuodenajasta riippuen 12-15 henkilöä.

Tietotaito ja osaaminen vaativat aina kumppanikseen myös kunnon työkalut ja menetelmät, niinpä mukana on työtä tehdessämme paitsi alan viimeisintä teknologiaa edustavat kalustot, laitteet ja ohjelmistot, myös aito halu palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Asiakkaat

Olemme toteuttaneet menestyksekkäästi vuosina 2013-2022 yli 2000 toimeksiantoa paitsi alueemme merkittävimmille talonrakennus- ja maarakennusalojen toimijoille, myös mm. sadoille pientalorakentajille ja yksityishenkilöille, sähköverkkoyhtiöille, kiinteistönvälitysliikkeille, kiviainestuottajille, kaivosyhtiöille, seurakunnille, taloyhtiöille, vesiosuuskunnille sekä suunnittelutoimistoille. Liikevaihtomme on vuosittain noin 1 – 1.3 milj. euroa.

Tarkemmat tiedot asiakkuuksistamme ja referensseistämme toimitamme pyydettäessä.

PUHELIN

0449720657
Muut yhteystiedot -sivulla

SÄHKÖPOSTI

toimisto@
karmikon.fi

POSTIOSOITE

Koppelokuja 4
70800 KUOPIO

LASKUTUS

Verkkolaskuosoite 003725704741
Välittäjätun.
003721291126 Maventa

Paperilaskut
Karmikon Oy
25704741
PL 100
80020 KollektorScan